Eilen olin siis Lohjalla, Showlink-areenalla, ensin puoli päivää töissä 1-luokissa ratahenkilönä ja sitten loppupäivä menikin Taikan kanssa kisaillessa. Koko aamupäivä meni hermoillessa, kun viime treenit menivät niin kökösti, että vähän PALJON jänskätti, miten meillä nyt menee. Sitten se jännitys kyllä hävisi kun siinä oli enää muutama ennen meitä ja odoteltiin vuoroamme. Itse asiassa olin ehkä rauhallisin ikinä! Mini3:lle oli yksi agilityrata ja 1 hyppyrata ja ne eivät kyllä olleet mistään helpoimmasta päästä! Tuomarina oli siis Anne Viitanen ja aika mukavat ansat hän oli molemmille radoille keksinyt :D Hyvää molemmissa radoissa oli se, että selvittiin niistä kaikista varsinaisista "vaikeista kohdista" hienosti ja Taika oli tosi nopea, kun vertaa meidän viime vuoden ratojen vauhtiin. Ihan niin kuin se olisi saanut terveen, leikatun polven myötä lisää vauhtia :) En ole varmaan meinaan noin kovaa joutunut juoksemaan kisoissa ikinä. Ja sitten toinen huomattava ero meidän tekemisessä oli se, että SE onnistumisen pakko, joka meillä on ollut tähän asti, - se oli hävinnyt. Tähän asti meidän kehittyminen on mennyt huonompaan suuntaan sen vuoksi, että koska mun on ollut niin tärkeä saada niitä 0-tuloksia niin mun ohjaus on ollut semmoista hirveää varmistelua enkä ole uskaltanut kokeilla kisoissa mitään niitä vaikeampia ohjaustapoja yms, joita ollaan treeneissä tehty. Nyt meidän radat eivät olleet ainakaan kokonaan sitä varmistelua, vaan uskalsin ottaa vähän riskejäkin ja kokeilla erilaisia ohjaustapoja eri kohtiin. Esim. B-hyppyradalla keppejä edeltävä hyppy tehtiin vissiin eri tavalla kuin kukaan muu ja se ohjaustapa sopikin meille tosi hyvin :) Kannattaa siis luottaa rohkeasti omaan ohjaustapaan, jonka kokee parhaaksi. Tosin, jos olisin vähän enemmän treenannut saksalaista niin sehän olisi ollut täydellinen tolle keppejä edeltävälle hypylle... Mutta saksalaista ja monia muita meille vieraampia ohjaustekniikoita ehditään treenata vielä moneen kertaan :)
Lisäksi Taika oli molemmilla radoilla tosi iloinen ja se näkyi! Videoita kun katselee niin huomaa, että se juoksi koko ajan hymy suussa, ihanaa nähdä, että Taikastakin oli hauskaa :) Enkä minäkään ollut semmoinen tiukkapipo kuin ennen, sillä aikaisemmin kun tuli virhe niin olin niin kuin maani myynyt ja lopetin ohjauksen siihen paikkaan. Nyt virheet eivät haitanneet vaan tärkeintä oli, että radat olivat kokonaisuudessaan hyviä ja että meillä oli hauskaa :) Ehkä tässä on tullut ohjaajankin jotain opittua pitkän treeni- ja vielä pidemmän kisatauon aikana. Tuloksethan eivät olleet mitkään kummoiset: agiradalta 10 (kepeiltä, koska Taikan mielestä yleisön puolella oli jokin iiihana haju ja sen piti kahteen kertaan lähteä sitä haistelemaan :D) ja hypäriltä HYL. Hyppyrata oli sinänsä murheellinen tapaus, koska meillä oli puhdas rata melkein radan loppuun saakka, mutta sitten Taika pudotti okserin riman ja pelästyi sitä niin, että kieltäytyi seuraavalta hypyltä (tähän mennessä siis jo 10rv) ja sitten mun ohjaus jotenkin herpaantui tai en mä tiedä mikä siinä oli, mutta se kumminkin hyppäsi putken viereisen hypyn kun piti mennä putkeen. Taika on tainnut ehkä kerran ikinä pudottaa riman ja sekin oli treeneissä, joten sen takia se varmaan siitä hämmästyikin niin kovasti. Ja toinen juttu on se, että treeneissä on tooosi harvoin, jos koskaan, radalla okseria, joten miten voi olettaa, että koira tajuaa kisoissa ponnistaa tavallista huomattavasti korkeammalle ja pidemmälle, jos sen kanssa ei ole sellaista harjoiteltu! Pitää varmaan laittaa seuraaviin Veikkolan treeneihin radalle okseri... Mutta muuten jäi kyllä oikein positiivinen fiilis kisoista, toivottavasti menee ensi viikonloppuna Liedossa yhtä hyvin! (siis kokonaisuuden suhteen, ei tulosten :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti