On tullut taas elettyä hiljaiseloa blogin päivittelyn suhteen, sorry... Viime viikko oli agilityn suhteen tuskaa, koska lämpötilat olivat koko viikon 25 asteen yläpuolella. Taikasta huomaa erityisen selkeästi kuuman ilman vaikutukset sen suoritukseen, sillä se muuttuu flegmaattiseksi ja on yhtäkkiä kiinnostunut kaikesta muusta kuin agilitystä. Perjantaina oltiin Hyvinkäällä epiksissä, joissa oli myös 30 astetta lämmintä, mutta Taika suoriutui silti hienosti toiseksi nollaradalla. Olen niin ylpeä pikkukettutytöstäni :) Tulokset eivät ole vielä ilmestyneet nettiin, mutta luulen, että voitto jäi parin sekunnin päähän.
Tänään olemme menossa Hiiden haukkujen möllicupin toiseen osakilpailuun, kerron sitten myöhemmin, miten siellä meni.
Anyway, mä olen alkanut nyt erittäin vakavasti harkita lisenssin hankkimista jo tälle vuodelle (jaiks :o). Siis ei nyt tietenkään kesäksi vielä, mutta harkitsin, että jos sen ostaisi syksyksi, kun silloin on vielä hirveästi kumminkin kisoja. Katsoin, että eihän se B-lisenssi maksa kuin 20e ja musta olisi kiva mennä kokeilemaan vähän ajan päästä kisaamista jossakin muualla kuin pelkissä möllikisoissa :) Katselin myös jo vähän, että missä päin niitä kisoja täällä Uudellamaalla on ja elo-lokakuussa niitä on ainakin Järvenpäässä, Kirkkonummella, Hyvinkäällä ja Lohjalla. Ja mitäpä siinä nyt menettääkään, jos lähtee yrittämään, pahimmassa tapauksessahan me voidaan saada tämän vuoden loppuun mennessä kerättyä virallisista jopa nollia... Okei, en uskalla ajatellakaan niin pitkälle, että me kisattaisiin joskus kakkosissa!! Tuntuu ihan mahdottomalta kuvitella... Tai vaikka siellä ei sujuisikaan mitenkään erinomaisesti niin ei se ole maailmanloppu. Tärkeintähän on, että agility on koirakon molempien osapuolien mielestä hauskaa! :)
Tietysti eihän varmasti kukaan kisaa vain ja ainoastaan kisaamisen ilosta, vaan kyllähän ihmiset haluavat kehittyä, saada niitä nollia, päästä eteenpäin luokissa ehkä jopa päästä palkintosijoille ruusukkeineen ja kaikkineen. Ja minun täytyy myöntää, että vaikka kuinka rakastankin agilityä lajina niin en voisin harrastaa sitä vain huvikseen, ilman minkäänlaisia tavoitteita. Koska ilman tavoitteita ei kehity.
Talvitreenien alkaessa viime syksynä minä en ollut ajatellut vielä yhtään tavoitteitani agilityn suhteen enkä ollut muutenkaan panostanut lajiin kauheasti (tosin olimme vasta viime kesänä käyneet alkeiskurssin, joten tavoitteet eivät varmaan voineet olla kovin korkealla). Ja sen huomasi kyllä. Koko meidän touhu oli semmoista sähellystä, koska ajattelin, että tämähän on vain harrastus, ei sillä niin väliä :D
Toisekseen, tiedän, että minä olen todella kilpailuhenkinen ihminen (voi tietysti johtua myös 13-vuotisesta kilpahiihto- ja juoksu-urastani) ja en edes haluaisi vain harrastaa mitään lajia ilman kilpailuja. Mutta mitkä ovat motiivini kisaamiseen? Kisaanko vain maineen ja kunnian, palkintojen ja onnittelujen takia? Vai kisaanko siksi, että se on kivaa? Vai haluanko kehittyä mahdollisimman paljon kisaamisen suhteen? Tähän en osaa vastata muuta kuin, että varmasti nämä kaikki syyt saavat minut kisaamaan. En osaa nimetä mitään erityistä syytä ja miksi tarvitsisikaan. Kaikki on hyvin niin kauan kuin kisaamisesta ei tule liian vakavaa touhua, jossa voitto on ainut tavoiteltava asia.
Hyvinkäältä
Anteeksi tämä järkyttävän pitkä postaus, jota kukaan ei varmaan jaksa edes lukea, mutta mielestäni on hyvä joskus pysähtyä pohtimaan tällaisia asioita. Siis, hyviä kisahetkiä kaikille kisaaville koirakoille ja mölleille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti